Kriisistä kliimaksiin ja takaisin

Olen irvistellyt viime aikoina tavallista enemmän.

Mutristelen ja teen kireitä hymyjä. Tämä on paitsi maneeri, myös oire kohonneesta stressitasosta. Ensin piti stressata sitä, miten ohjaamalleni dokkarille kävisi Artova Film Festivalissa.

Festivaali on nimensä mukaisesti Arabianrannan, Toukolan ja Vanhakaupungin alueella tehtyjen elokuvien näyteikkuna. Se järjestettiin nyt toista kertaa. Artovan tarjonta muodostuu käytännössä Taideteollisen korkeakoulun, Metropolian, Arcadan ja Heltech AV:n opiskelijaelokuvista. Aluetta, jolla koulut sijaitsevat on alettu kutsua Suomen Sunset Boulevardiksi, koska daa.

En aluksi aikonut lähettää ensimmäisen vuoden elokuvaa festivaalille. Tuottajan ja työryhmän kannustus kuitenkin muutti mieleni, ja Replayed: 8-bittisiä muistoja valittiin Artovan kilpailusarjaan.

Festivaalin yhteydessä järjestettiin Ruotsista tänne rantautunut Doc Lounge -tapahtuma, jossa katsottiin festivaalilla esitettäviä dokkareita ja keskusteltiin niistä esiintyjien kanssa. Tuukka Haralan ohjaama ja allekirjoittaneen leikkaama Organ voitti Doc Lounge -palkinnon. Elokuva kertoo suomalaisen elektronisen musiikin pioneeribändistä humoristisella ja sympaattisella otteella. Olimme onnellisia. Ilta oli kaunis ja maailma meidän.

Organ Doc Loungessa

Saavutukset jäivät siihen. Replayed ei voittanut mitään. Organkaan ei suosiostaan huolimatta kerännyt lisäpalkintoja. Olo oli kuin Hollywood-käsikirjoittaja Sean Hoodilla Conan the Barbarianin ensi-illan jälkeen.

Hood vertaa pitkän elokuvan tekemistä poliittiseen kampanjaan. Hän kertoo netissä, miltä tuntuu, kun oma ”ehdokas” on hävinnyt pahemmin, kuin voisi odottaa. Seuraavat päivät kulkee sumussa, eikä tiedä, mitä tekisi seuraavaksi. Hoodin kuvaus on ahdistavaa luettavaa.

Jos ollaan aivan rehellisiä, se, että ensimmäinen opiskelijaelokuva jää palkinnotta alueellisella elokuvafestivaalilla, ei vastaa miljoonien dollarien Hollywood-seikkailuelokuvan floppausta. Eikä meillä ole epäselvyyttä siitä, mitä teemme lähipäivinä. Kiinnitin alussa huomiota kasvonliikkeisiin sen takia, että olemme herkistyneet sille näyttelijäntyön ja ohjauksen perusteiden kurssilla. Se työllistää meitä intensiivisesti.

Organ vaikuttaa myös tehneen meistä kuuluisia. Blogiini on tällä viikolla päädytty eniten näillä hakusanoilla:

artova tuukka harala organ

harala organ

kim haldin

tuukka harala organ

artova harala

Ne ovat syrjäyttäneet muun muassa seuraavat:

mammutti

jutta urpilainen seksikkäänä

jutta urpilainen alasti

kaunis nainen alaston

bitcoinien ostaminen yrityksen rahoilla

Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja hakee muuten viestintäharjoittelijaa. Koulumaiseen kouluun siirryttyäni minulla ei ole mahdollisuutta hakea paikkaa.

Ehkä parempi niin, sillä pelkään, että luvassa on jatkoa Conan the Barbarianille.

PS. Lisään edellä mainitut avainsanat tähän kirjoitukseen tieteen nimissä.