Vallankumous televisioitiin

Maailma, voisitko pysähtyä, jotta ehdin kyytiin?

Viime päivityksestäni on kulunut liikaa, koska käsikirjoittelu on vienyt kaiken ajan. Fiktiokäsikirjoituksen kurssi edellyttää päivittäistä tehtävien tekemistä. Stressaaminen johti ilmeisesti ruokatorven tulehdukseen. Lisäksi kirjoitin fiktioharjoituksen, jossa virtsataan toisen naamalle kahdesti saman kohtauksen aikana.

Valitin viime kirjoituksissani sitä, että Occupy Wall Street -mielenosoituset saivat medialta vähäistä huomiota. Ilmeisesti toimittajat kuulivat kitinäni. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on seurannut liikettä syyskuun lopulta lähtien. Lokakuun 2. päivänä kohahti, kun NYPD pidätti yli 700 mielenosoittajaa Brooklyn Bridgellä. Poliisi ilmoitti pidättäneensä vain ne, jotka käyttivät sillan ylittävässä marssissa autokaistoja, ja jalkakäytäviä kulkeneet saivat jatkaa matkaansa. Eräiden mukaan poliisi houkutteli ihmisiä ansaan, tai ei ainakaan ilmaissut selkeästi, mistä marssijoiden tulisi kulkea.

Poliisi tuntui olevan valmis koviin otteisiin. Mielenosoitusten yhteydessä sattui välikohtaus, jossa poliisit ympäröivät ryhmän naisia verkolla, ja yksi konstaapeleista suihkutti heitä kyynelkaasulla. Törmäsin tähän tunteita herättävään kirjoitukseen, jossa sumutuksen uhri kertoo kokemuksestaan.

Protestiliike on levinnyt ympäri Yhdysvaltoja. Esimerkiksi länsirannikolla vaikuttaa Occupy Los Angeles, jossa tunnelma on toistaiseksi rauhaisa. Los Angelesin pormestari lahjoitti sadeviittoja mielenosoittajille, ja kaupunginvaltuuston enemmistö äänesti liikettä tukevan päätöksen puolesta.

Mielenosoittajat ovat leiriytyneet kaupungintalon edustalle ja vaikuttavat kohtuullisen järjestäytyneiltä verkkosivuineen ja livestriimeineen. Ensi lauantaiksi on suunnitteilla marssi LA:n financial districtin läpi.

Wall Streetin mielenosoittajat ovat julistaneet jatkavansa kadunvaltausta talven yli. Aloin pohtia, miten kävisi, jos samanlaista protestia yritettäisiin Suomessa. Tempaus saattaisi ehkä onnistua, jos Senaatintorille tai Kaisaniemen puistoon tuotaisiin armeijan pj-telttoja kamiinoineen, ja poliisi ei välittäisi paloriskistä. Paikalla olisi todennäköisesti tusinan verran itsenäisten sosiaalikeskusten lämmöttömissä tiloissa kovettuneita hippejä. Marssit pilattaisiin sillä, että rähinöinnistä kiinnostuneet humalaiset nakkelisivat pulloja väkijoukkoon ja kauppojen ikkunoihin. Ehkä olen vain pessimisti.

Meinasin lisätä loppuun kuvan söpöstä vauvasta Wall Streetillä, jonka kaulaan oli ripustettu viesti: ”I am here with you because you are here with me.”

Anteeksi, mutta en vain siedä vauvoja blogissani.

Mainokset

Vallankumousta ei televisioida vieläkään

Luotettavat lähteet kertovat, että Wall Streetin härkä on vielä pystyssä.

Kirjoitin viime postauksessa New Yorkissa tapahtuvasta mielenosoituksesta, jossa kadunvaltaajat vastustivat pankkien valtaa. Tapaus ei juuri kiinnostanut toimittajia, mutta väkijoukot eivät lannistuneet, vaan jäivät kylään. On kulunut kuusi päivää protestin alkamisesta. Tunnelma on kuumentunut, sillä Twitterissä huudetaan syytöksiä poliisin väkivallasta. Virkavallan väitetään pidättäneen ihmisiä heppoisin perustein ja käyttäneen liiallista voimaa.

Poliisi pyrki hankkiutumaan eroon pressuista, joilla mielenosoittajat peittivät tarpeistoaan sateelta. Tämä synnytti joukossa vastustusta; occupywallstreet.orgin mukaan eräs mielenosoittaja viskattiin maahan, kun hän yritti suojella pressuja. Mies sai ruhjeita kasvoihinsa.

NYPD herätti valtaajissa myös myötätuntoa. Ainakin osa poliiseista vaikutti olevan mielenosoittajien puolella. Twitterissä kiersi NYPD:lle osoitettu viesti, jonka mukaan Wall Streetille määrätyille konstaapeleille tarjottaisiin ilmaista kahvia ja pullaa.

Media on jo kertonut jotain. CNN Money julkaisi jutun, jossa väitettiin osanottajien määrän olevan satoja, ei tuhansia. Financial Times ja BBC ovat käsitelleet tapausta. Sue VanDerzee välitti Huffington Postissa historioitsija Rick Perltonin näkemyksen, jonka mukaan todistamme laajaa yhteiskunnallista liikettä, josta media ei kerro. Suomalaiset tiedotusvälineet eivät ainakaan kerro mitään. On kai odotettava, että joku maalaa härän pallit sinivalkoiseksi.

Tiedon levittäminen ei ole ollut yksinkertaista. Yahoon väitettiin sensuroivan sähköposteja, joissa mainittiin occupywallstreet.org-sivusto. Yahoo myönsi viestien estämisen, mutta selitti sen johtuvan väärin toimivasta roskapostin suotimesta. Mielenosoittajat totesivat tämän myöhemmin valheeksi. Totuutta on vaikea päätellä.

Parhaillaan leviävän Twitter-viestin mukaan poliisit marssivat mielenosoittajien kanssa. En näe todisteista moisesta.

Ehkä konstaapelit olisivat pitäneet enemmän donitseista.

Vallankumousta ei televisioitu

Jostain syystä yllättäviä asioita tapahtuu, kun makaan sängyssä.

Keskusrikospoliisi pidätti taannoin kaksi henkilöä epäiltynä terrorismin rahoittamisesta, kun olin päiväunilla. Viime yönä valmistauduin jo yöunille, kun bongasin Twitterissä tapahtuvan oudon keskustelun. Mediakriitikko Adam Curry solvasi NPR:n Twitter-asiantuntija Andy Carvinia siitä, ettei hän käsitellyt Occupy Wall Street -nimistä tempausta. Kiinnostukseni heräsi.

Hetken kaiveltuani päädyin seuraamaan #OccupyWallStreet-hashtagiä. Selvisi, että New Yorkissa tapahtui parhaillaan mielenosoitus, johon odotettiin kymmeniätuhansia osallistujia. Rauhanomaisen mielenilmauksen tavoitteena on herättää keskustelua rahan vallasta Yhdysvalloissa. Ihmiset ovat yksinkertaisesti turhautuneet pankkien valtaan ja poliitikkojen korruptoituneisuuteen.

Tiedotusvälineet eivät jostain ihmeen syystä tuntuneet käsittelevän asiaa lainkaan. Twitter puhui mediapimennosta. Tarkistin Helsingin Sanomien ja Ylen etusivut. Saatoin todeta, että mediaa ei todellakaan kiinnostanut Nykin vallankumous.

Opin, että tapahtuman oli pannut alulle kuluttamista vastustava Adbusters -järjestö. Haktivistiryhmittymä Anonymouksella oli yhdeksän tai kymmenen sormea pelissä. He ohjasivat aktivisteja paikalle järjestämänsä operation lighthousen avulla.

Oli hankala päätellä, kuinka moni osallistui mielenosoitukseen. Tavoitteena oli saada paikalle 20 000 ihmistä. Twitterissä puhuttiin 50 000:sta. Harvat perinteisen median edustajat antoivat pienempiä lukuja — NY Daily Newsin mukaan paikalla oli ”yli tuhat” ihmistä.

Kaksi internet-persoonaa, Curry ja Carvin, ottivat mittaa toisistaan tempauksen aikana. Hörhönä ja medianteilaajana tunnettu Curry juontaa No Agenda -podcastia, jossa julistetaan median ja Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän täyttä mänttiyttä (douchebaggery).

Curry on ohjelmassaan suhtautunut kriittisesti Carviniin, joka työskentelee NPR:llä eräänlaisena ammattimaisena twiittailijana. Carvinin työnkuvaan kuuluu Lähi-idän vallankumousten seuraaminen sosiaalisen median välityksellä. Curry on pitänyt Carvinia lähinnä CIA:n agenttina, jonka tehtävänä on suoltaa potaskaa ja hallituksen propagandaa. Hän ihmetteli, miksei Carvin nyt käsitellyt protestia, joka on saanut innokkeensa Tahririn aukiolta. Carvin tyytyi naureskelemaan asialle ja twiittailemaan futispelin tuloksia.

Yö tuntui surrealistiselta. Seuraava aamu oli yhtä hämmentävä, sillä Hesari ei vieläkään hiiskunut Wall Streetistä. Tempaus muuten jatkuu yhä. Jotkut toivovat, että Wall Streetin valtaus jatkuisi kuukausia.

Olen muuten menossa sänkyyn. Toivottavasti Senaatintorille ei laskeudu ufoja, sillä huomenna on koulua.

Olethan jo jakanut selainhistoriasi Helsingin Sanomat tykkää oransseista palloista. Näin voi päätellä, jos lukee elokuussa kirjoittamani jutun Scoopinionista, yhteisöllisestä uutisten arviointi- ja suosittelupalvelusta. Scoopinion on Chrome-selaimeen asennettavasta lisäosasta ja verkkopalvelusta koostuva pieni kaveri. Se välittää lukemasi uutiset maailman ihmeteltäväksi. Palvelu kehitettiin Helsingin Sanomain Säätiön Uutisraivaaja-kilpailuun. Sen tarkoituksena on HS:n mukaan "löytää tiedonvälitykseen ja journalismiin uusia toimintatapoja ja menestyviä liiketoimintamalleja." Kun leikkasin palvelulle esittelyvideon, työryhmä oli jo päässyt kymmenen finalistin joukkoon ja saanut 100 000 euroa alkupääomaa. Miehet näyttivät Zombiewalkilta eksyneiltä, kun suunnittelimme videota kämpilläni. Asiaa ei helpottanut se, että asuntoni sijaitsee Suvelassa. Startup-tuntien tekeminen taisi kuitenkin maksaa itsensä takaisin, sillä Scoopinion voitti kilpailun! Ryhmä sai säätiöltä 250 000 euroa palvelun jatkokehittelyyn. Scoopinion on nerokas siinä, että se tekee jakamisesta näkymätöntä -- ei enää jakonappeja, tykkäysnappeja tai plus-ykkösiä. Seuraavaksi pojat voisivat tehdä saman silmäpusseilleen.

Kriisistä kliimaksiin ja takaisin

Olen irvistellyt viime aikoina tavallista enemmän.

Mutristelen ja teen kireitä hymyjä. Tämä on paitsi maneeri, myös oire kohonneesta stressitasosta. Ensin piti stressata sitä, miten ohjaamalleni dokkarille kävisi Artova Film Festivalissa.

Festivaali on nimensä mukaisesti Arabianrannan, Toukolan ja Vanhakaupungin alueella tehtyjen elokuvien näyteikkuna. Se järjestettiin nyt toista kertaa. Artovan tarjonta muodostuu käytännössä Taideteollisen korkeakoulun, Metropolian, Arcadan ja Heltech AV:n opiskelijaelokuvista. Aluetta, jolla koulut sijaitsevat on alettu kutsua Suomen Sunset Boulevardiksi, koska daa.

En aluksi aikonut lähettää ensimmäisen vuoden elokuvaa festivaalille. Tuottajan ja työryhmän kannustus kuitenkin muutti mieleni, ja Replayed: 8-bittisiä muistoja valittiin Artovan kilpailusarjaan.

Festivaalin yhteydessä järjestettiin Ruotsista tänne rantautunut Doc Lounge -tapahtuma, jossa katsottiin festivaalilla esitettäviä dokkareita ja keskusteltiin niistä esiintyjien kanssa. Tuukka Haralan ohjaama ja allekirjoittaneen leikkaama Organ voitti Doc Lounge -palkinnon. Elokuva kertoo suomalaisen elektronisen musiikin pioneeribändistä humoristisella ja sympaattisella otteella. Olimme onnellisia. Ilta oli kaunis ja maailma meidän.

Organ Doc Loungessa

Saavutukset jäivät siihen. Replayed ei voittanut mitään. Organkaan ei suosiostaan huolimatta kerännyt lisäpalkintoja. Olo oli kuin Hollywood-käsikirjoittaja Sean Hoodilla Conan the Barbarianin ensi-illan jälkeen.

Hood vertaa pitkän elokuvan tekemistä poliittiseen kampanjaan. Hän kertoo netissä, miltä tuntuu, kun oma ”ehdokas” on hävinnyt pahemmin, kuin voisi odottaa. Seuraavat päivät kulkee sumussa, eikä tiedä, mitä tekisi seuraavaksi. Hoodin kuvaus on ahdistavaa luettavaa.

Jos ollaan aivan rehellisiä, se, että ensimmäinen opiskelijaelokuva jää palkinnotta alueellisella elokuvafestivaalilla, ei vastaa miljoonien dollarien Hollywood-seikkailuelokuvan floppausta. Eikä meillä ole epäselvyyttä siitä, mitä teemme lähipäivinä. Kiinnitin alussa huomiota kasvonliikkeisiin sen takia, että olemme herkistyneet sille näyttelijäntyön ja ohjauksen perusteiden kurssilla. Se työllistää meitä intensiivisesti.

Organ vaikuttaa myös tehneen meistä kuuluisia. Blogiini on tällä viikolla päädytty eniten näillä hakusanoilla:

artova tuukka harala organ

harala organ

kim haldin

tuukka harala organ

artova harala

Ne ovat syrjäyttäneet muun muassa seuraavat:

mammutti

jutta urpilainen seksikkäänä

jutta urpilainen alasti

kaunis nainen alaston

bitcoinien ostaminen yrityksen rahoilla

Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja hakee muuten viestintäharjoittelijaa. Koulumaiseen kouluun siirryttyäni minulla ei ole mahdollisuutta hakea paikkaa.

Ehkä parempi niin, sillä pelkään, että luvassa on jatkoa Conan the Barbarianille.

PS. Lisään edellä mainitut avainsanat tähän kirjoitukseen tieteen nimissä.

Isompi vehje

Luotettava lähde kertoi minulle, että elokuvakoulumme on hankkinut ensimmäisen oikean elokuvakameransa.

Syväkurkkuna” esiintyvä lähde on viime vuoden ajan luonut kiinteitä suhteita koulun kalustovastaaviin. Hän oli mukana toimikunnassa, joka päätyi sijoittamaan Sony F3:een. Se on raskas ja kookas ammattitason digitaalinen videokamera, jolla voi kuvata vaikka pitkän fiktioelokuvan.

Sonylainen ei pärjää kaikissa ominaisuuksissa maineikkaalle Red Onelle (Red esimerkiksi yltää 4,5K -tarkkuuteen), mutta se riittää opiskelijaelokuvien tekemiseen mainiosti. F3:n hyveenä on mm. kapean, filmikameramaisen syvätarkkuuden mahdollistava CMOS-kenno. Sillä kelpaa kuvata hämärässäkin, sillä kenno on herkkä ja rakeisuus vähäistä.

Syväkurkku varmaan löytää Red Onen ja F3:n rungoista kosolti eriävyyksiä, mutta käsikirjoittelijalle ne ovat kuin kaksi marjaa. Seuraavassa fiktioprojektissa voin ylpeästi kertoa maallikoille, että kuvaamme Redillä, eikä kukaan huomaa eroa.

Koulu on lisäksi hankkinut kourallisen pienempiä Panasonic AF-100 -kameroita. Ne ovat kuulemma hyvä vaihtoehto digitaalisille järjestelmäkameroille. Voi olla, että kuvaan seuraavan dokkarini kyseisellä kameralla.

Sony-paketti linsseineen poikineen kustantaa noin 40 000 euroa.

Alan ymmärtää, miksi tulostimissa ei ole enää paperia.

Ei koulun vanhoissa kameroissa mitään vikaa ollut.

Näytös 2: konfrontaatio

Minun pitäisi oikeastaan olla käsikirjoittamassa. Niinpä kertaan viime päivien tapahtumia käsikirjoitusformaatissa.

INT. LUOKKAHUONE – PÄIVÄ

Tyhjä ja kolkko luokkahuone. Syksyinen iltapäivän aurinko paistaa ikkunan läpi. Eturivissä istuu kaksi opiskelijaa, KIM ja ANNIKA. Naispuolinen KÄSIKSEN OPE tuijottaa heitä pöydän takaa.

OPE
Minulla on teidän käsiksenne sähköpostissa. Se on huono.

KIM
Tiedän. Me teimme ihan uuden käsiksen.

OPE
Minulla on tämä vanhainkotijuttu, jossa on joulukuusi ja palavia sikareita.

KIM
Se on se vanha juttu. Rupesimme ajattelemaan, ettemme tiedä vanhainkodeista mitään.

Piinallinen tauko.

OPE
Ahaa.

KIM
Nyt meillä on tällainen hämärämies, joka laittaa talvella silmuja puuhun ja tulee kevät.

Pitkä hiljaisuus.

 OPE
Onko tämä keskustelu teille vaikea?

KIM
Eeei.

ANNIKA
(Kimin päälle)
Miten niin?

CUT TO:

INT. AULA – SAMAAN AIKAAN

Tietokoneita täynnä oleva aula. Boheemin ja köyhän näköisiä opiskelijoita istuu koneilla selaamassa Facebookia. ELISE istuu reunalla olevalla koneella, Word auki. Hän painaa tulostusnappia ja huokaisee helpotuksesta.

Elise nousee tuoliltaan ja kävelee aulan toisella puolella olevalle tulostimelle. Tuijottaa tulostinta. Se välkyttelee punaisia led-valoja.

RISTO ilmestyy paikalle. Jää katsomaan Eliseä. Elise säpsähtää ja kääntyy katsomaan Ristoa.

ELISE
Hui, en huomannut sinua. Minulla on deadline, pitää saada nämä paperit tulostettua viiden minuutin sisällä.

RISTO
Onnea vaan siihen yritykseen. Printtereissä ei ole paperia.

ELISE
Ohoh, täytyy mennä sanomaan vahtimestarille.

RISTO
Se on ihan tarkotuksella. Etkö kuullut, että koulu otti paperit pois opiskelijoilta?

ELISE
Anteeksi mitä?

CUT TO:

INT. OPETTAJIEN PUTKI — SAMAAN AIKAAN

Ahdas ja pölyinen huone opettajien putkessa. Vihertävä loisteputkivalo värisee ikävästi. Huoneen keskellä Ikean toimistopöytä, jonka toiselle puolelle ovat ryhmittyneet miespuoliset OPET 1 ja 2 sekä naispuolinen OPE 3. Toisella puolella miespuoliset OPISKELIJAT 1 ja 2 sekä naispuolinen OPISKELIJA 3. Opiskelija 1 pitää käsiään tiukasti hupparin etutaskussa. Se pullottaa epäilyttävästi.

OPISKELIJA 1
Haluamme kaikki samaa asiaa. Olkaa ystävälliset ja maksakaa meidän dokkarin Teosto-maksut ja koulu saa julkisuutta festivaaleilla. Minun nähdäkseni kaikki hyötyvät.

OPE 1
Koittakaa ymmärtää, että koululla ei ole 700 euroa. Jos olisi, me olisimme jättäneet paperit printtereihin.

OPISKELIJA 2
Veittekö te paperit tulostimista?

OPE 2
(huokaa)
Kysymys on tasa-arvoisesta kohtelusta. Jos me makaisimme tämän teidän elokuvan, joutuisimme tekemään sen kaikille. Ja siihen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.

Opiskelija 1:n naama on hiestä märkä.

OPISKELIJA 1
Ongelmana on se, että meille lupailtiin tätä jo keväällä. Teosto-maksujen piti hoitua.

OPISKELIJA 3
Niin ja olisihan se nyt aika noloa koululle, jos elokuva vedettäisiin pois ohjelmistosta.

OPE 1
Näitä pikkufestivaalejahan riittää. Ottakaa yhteyttä, kun olette menossa Berliinin elokuvajuhliin.

Ope 3 vilkaisee Ope 1:tä.

Opiskelija 1 vetää hupparin taskusta paperiveitsen. Alkaa viiltää sillä käsivarttaan.

OPISKELIJA 1
Olen epätoivoinen.

BACK TO:

INT. LUOKKAHUONE — PÄIVÄ

Ope näpyttelee pöytäkonetta mietteliään näköisenä. Kim ja Annika vilkaisevat toisiaan.

OPE
Millainen tämä Marja on teidän mielestä henkilönä?

KIM
Hän on äiti, joka ajattelee ehkä vähän boheemimmin kuin Terttu.

ANNIKA
Hän uskoo luonnonhenkiin ja luontaishoitohin ja sellaisiin.

KIM
(katsoo Annikaa)
Aijaa?

OPE
Ettekö ole käyneet tästä keskustelua? Te vaikutatte hyvin epävarmoilta. Tunnetteko te nämä hahmot oikeasti?

ANNIKA
No tunnetaan!

KIM
Ei. Kyllä.

OPE
Kirjoittakaa huomiseksi henkilöhahmojen taustat kolmanteen sukupolveen asti. Tuokaa ne minulle tulosteena aamulla.

INT. ETUPIHA — PÄIVÄ

Koulun etupiha. Kim ja Annika ovat kävelemässä bussipysäkille. Kim vetää takkia päälle.

KIM
Haluaisitko lainata kahdeksan euroa? Täytyy ostaa paperia.


Huom: tapahtumia on hieman dramatisoitu.

Unettava tilapäivitys vanhoista pieruista Aloitin jo toisen vuoteni käsikirjoituksen opiskelijana, eikä Dome ole vieläkään lisännyt minua Facebook-kaveriksi. Johanna Korhonen selvensi meille alan ammattikäytäntöjä. Opimme, että käsikirjoittajan ei kannata tehdä sopimusta, jossa hänelle vieritetään vastuu elokuvan aiheuttamista vahingoista. Olisi tosin hauskaa (ja mahdollisesti oikeudenmukaista), jos uuden Conan the Barbarianin näytöksessä oksennellut henkilö veisi käsikirjoittajan käräjille. Opimme myös, että sopimukseen liittyviä riita-asioita ei kannata selvitellä Joensuun käräjäoikeudessa, mikäli asuu pääkaupunkiseudulla. Jatkamme syksyllä lyhytelokuvaideoiden kehittelyä pienryhmissä. Tarkoituksena on tehdä valmis käsikirjoitus ja esittelypaketti, joka sitten pitchataan luokalle ja opettajille. Vain yksi elokuva toteutetaan koulun opinto-ohjelman piirissä. En ole innostunut ryhmämme ideasta tällä hetkellä. Alkuperäisessä konseptissa oli henkilö, joka laittoi puun oksiin silmuja kevään tullessa. Nykyinen versio kertoo hoitajien vallankäytöstä vanhainkodissa. Aihe on sinänsä herkullinen ja tarvitsee lisää julkisuutta. Minua kuitenkin vaivaa, etten tiedä hoitolaitoksista mitään. Minulla on 75-vuotiaan miehen selkä, mutten ole työskennellyt päivääkään vanhainkodissa tai sairaalassa. Käsikirjoituksessamme hoitajat ovat välinpitämättömiä asiakkaiden suhteen. Vanhusten huolet ja kiistat sivuutetaan. Hoitajat pistävät heidät tekemään fyysistä työtä. Lopussa vanhukset kostavat koristelemalla joulukuusen palavilla sikareilla. Elokuva on komedia ja siinä on ilahduttavan anarkistinen loppu, mutta joku mättää. Keskustelin asiasta lääketieteellisessä opiskelevan kaverini kanssa. Hän antoi ymmärtää, että vain pieni osa lähihoitajista jatkaa työtä pidempään. Jäljelle jäänyt aines on todennäköisesti hyvin motivoitunutta. Kaverini mukaan hoitajien vallankäyttö voi johtua kahdesta ominaisuudesta: kyynistyneisyydestä ja osaamattomuudesta. Ensimmäinen koskee lähinnä pidempään työssä olleita, jälkimmäinen on nuorten ongelma. Joka tapauksessa kyseiset piirteet ovat hoitajien keskuudessa harvinaisia. Tajusin, että minun on pohdittava vallankäyttökysymystä tarkemmin. Mitä valtiotieteilijä-medianomi voi tietää vanhainkodin dynamiikasta? Tiedän kyllä vanhuksista jotain. Kirjoitin aiheesta jutun Media ry:n ainejärjestölehti Groteskiin vuonna 2009. Kerroin oppineeni paljon isosedältäni Saulilta. Sauli ilmoittautui jatkosodassa hiihtopartioon ja kuoli väijytykseen. Hän opetti minulle, ettei ikinä tule ilmoittautua vapaaehtoiseksi mihinkään.

Juokseva androidi ja korvaan huutava nainen

Kerroin tyttöystävälleni, että aion juosta maratonin. Hän kannusti minua muistuttamalla ensimmäisen maratoonarin kohtalosta. “Sehän kuoli”.

On myytin mukaan totta, että Vuonna 490 eKr. mies nimeltä Feidippides juoksi 40 kilometrin matkan Marathonista Ateenaan ja sai sydänkohtauksen tai veritulpan tai jotain.

Feidippides oli ehkä aikansa lähettien aatelia. Mies oli todennäköisesti varustettu Niken ilmatyynysandaaleilla ja hengittävällä Dri-Fit-toogalla. Hänellä ei kuitenkaan ollut monotonista ja ylenkatsovaa naisääntä, joka olisi vähän väliä kuuluttanut edetyn matkan, kuluneen ajan ja juoksijan keskinopeuden hänen korvaansa. Säilytän intoni pitkän matkan lenkkeilyyn tämän nykyajan mullistuksen avulla.

Peto lelun kuorissa

Ensikosketukseni urheilusuoritusten mittaamiseen oli Nokian 5500 Sport, lennokkaaseen elämään suunniteltu matkapuhelin.

Sport oli edistyksellinen laite. Se oli kätevästi naamioitu lapsen “ensimmäinen matkapuhelimeni” -tyyliseksi leikkikaluksi, mutta sen sisällä sykki ateenalaisen lähetin sydän — jäätymisineen kaikkineen. Se oli Nokian ensimmäinen puhelin, joka oli varustettu 3D-kiihtyvyysanturilla. Heilahdukset ja tömähdykset muunnettiin dataksi, jonka avulla puhelimella pystyi pelaamaan kallisteltavaa labyrinttipeliä.

Älypuhelinten liikkeentunnistus oli lastenkengissä. Sovellukset jäivät pitkälti marmorikuulan kallisteluun ja kokeelliseen valosapelisimulaatioon. Sportin kiihtyvyysanturi mahdollisti kuitenkin yhden tappajasovelluksen, Nokian Sports Trackerin.

Sports Tracker oli jotain uutta. Se toi askel- ja sykemittareista ja juoksutietokoneista tutut mittaustoiminnot puhelimeen. Ennen suoritusten kirjaamisesta ja erittelystä kiinnostunut juoksija joutui kiinnittämään itseensä sykevyön, askelia mittaavan jalkapodin, juoksutietokoneen, musiikkisoittimen, korvalaput ja mahdollisesti erillisen matkapuhelimen työ- tai hätäpuheluita varten. Hän näytti alkukantaiselta kyborgilta.

Juoksuharrastukseni alkoi jo yläasteella, kun huomasin, että osaan muutakin kuin klikata hiirtä. Lukiossa juoksuvalmentajana toiminut liikunnanopettaja totesi, että “Kimki juoksi ku pieni eläin.” Armeijassa alikersantti tarjosi minulle pullakahvit, kun juoksin parhaan ajan cooper-testissä. Juokseminen on nuoresta asti ollut minulle hyvä tapa toteuttaa ruumiillisuuttani (itkemisen lisäksi).

Taiteilijan näkemys minusta lukion liikunnantunnilla

Olisin kuitenkin lannistunut jo edellä mainitun mittausarsenaalin pukemisesta. Sport oli minulle täydellinen juoksutietokone, sillä siinä yhdistyivät kätevästi urheilusuorituksen seuranta, musiikkisoitin ja puhelutoiminnot.

Myöhemmissä Nokia-puhelinten malleissa oli GPS-vastaanotin, ja Sports Tracker alkoi pian hyödyntää paikannustietoja juoksijan seuraamiseen. Vanha Sportini koki kuitenkin myyttisen Feidippideen kohtalon: sen kosteudenkestävä kuminäppäimistö irtosi kärsittyään kosteudesta.

Tappajasovelluksen kuolema
ja jälleensyntymä

Pian myös Nokia lemppasi Sports Trackerin. Yhtiö hankkiutui eroon yhdestä Symbian-käyttöjärjestelmän harvoista menestystarinoista.

Aloin käyttää Android-puhelinta, johon ei saanut Sports Trackeriä. Minun oli kokeiltava kilpailevaa tuotetta, RunKeeperiä, jonka ominaisuutena oli alussa mainittu tyly naisääni.

Sports Trackeriä kehittänyt ryhmä kuitenkin jatkoi omillaan ja perusti Sports Tracking Technologies -yhtiön. Aiemmin nokialaisten etuoikeutena ollut sovellus ilmestyi pian iPhonelle ja Androidille. Uusin versio sisältää muun muassa äänipalautteen, joten se alkaa jo nokitella RunKeeperiä.

Odotan innolla pääseväni kokeilemaan uutta Sports Trackeriä. Ehkä äänipalautetta antaa Hitler.

Tiedän, mitä luit viime kesänä

Kaipaatko joskus pientä kaveria (mahdollisesti kääpiötä), joka istuisi olallasi ja kailottaisi maailmalle kaikki lukemasi uutiset? Olen löytänyt sovelluksen, joka tekee tästä totta.

Scoopinion on yhteisöpohjainen uutistenjakopalvelu. Sen lähtökohtana on, että uutislinkkien jakaminen kavereille on hankalaa. On kopioitava linkki, liitettävä se esimerkiksi Facebookin tilapäivitykseen ja katsottava keille ihmisille sisältöä kehtaa näyttää. Tai sitten painetaan uutisen sivulta löytyvää Twitter-nappia ja kirjaudutaan palveluun.

Tätä kirjoittaessani tajuan, että toimenpide on jo hyvin helppo. Miten tuosta voi enää parantaa? Ehkä Scoopinion käyttää jonkinlaista pantaa, joka tarkkailee käyttäjän aivokäyrää ja jakaa linkkejä ajatuksen voimalla Facebookiin.

Scoopinionin varhainen konseptikuva

Kyse on jostain paljon yksinkertaisemmasta. Sovellus rekisteröi kaikki lukemasi uutiset ja näyttää ne automaattisesti profiilissasi. Scoopinion-profiilisi täyttyy pikkuhiljaa oransseista, numeroiduista palloista. Ne eivät ole plussapisteitä, vaan osoittavat kuinka paljon olet lukenut kutakin artikkelia. Scoopinion tarkkailee otsikoiden lisäksi tapaa, jolla luet: tekstin vieritystä, sivulla kulunutta aikaa ja niin edelleen. Kerätty data analysoidaan ja uutinen pisteytetään sen mukaisesti.

Kun olet aikasi kolunnut Iltalehteä ja Hesaria, sinulle kerääntyy natsoja, jotka muistuttavat Foursquaren kunniamerkkejä (badge) tai videopelien saavutuksia (achievement).

Jos sinulla on kavereita, voit lisätä heidät palveluun. Silloin näet, millä sivuilla he ovat käyneet. Näet, että he ovat lukeneet vain New York Timesin ja Guardianin kaltaisia arvostettuja julkaisuja, että he ovat tason 20 “evankelistoja”, kultivoituneita keskustelijoita ja muutenkin parempia ihmisiä kuin sinä.

Ovat ne pallot sittenkin plussapisteitä.

Scoopinion on tällä hetkellä beta-vaiheessa, eikä sillä ole liikaa käyttäjiä. On vaikea sanoa, miten suosion kasvu muuttaisi sen luonnetta. Luulen kuitenkin, että palvelussa käynnistyisi samanlainen imagonmuokkaussota kuin kaikissa sosiaalisissa medioissa. Ihmiset pyrkisivät luomaan itsestään kuvan ahkerina ja älykkäinä uutisten kuluttajina.

Koska Scoopinionissa linkkejä ei jaeta käsipelillä vaan ne ilmestyvät palveluun automaattisesti, käyttäjän olisi jo lähtökohtaisesti päätettävä, lukeeko tämän jutun Hulk Hoganin tyttärestä vai New York Timesin artikkelin, jossa ruoditaan taustoja Angela Merkelin päätökselle luopua ydinvoimasta. Hieman kuin joutuisi valitsemaan McBacon-aterian ja salaatin välillä.

Scoopinion toiminnassa

Lukemiaan roskauutisia voi kyllä käydä poistamassa profiilisivua pilaamasta, tai sitten Scoopinionin selainjatkeen voi kytkeä tilapäisesti pois päältä.

Tämä kuitenkin sotii vastoin palvelun ideaa. Tarkoituksenahan lienee antaa mahdollisimman todenmukainen kuva lukutottumuksistasi. Näin jaat kavereillesi asiat, jotka oikeasti kiinnostavat sinua, etkä vain niitä, jotka rakentavat sinusta yksipuolisen kaunista kuvaa sosiaalisessa mediassa.

Scoopinion pyrkii myös luomaan yhteisöllisyyttä kiinnostusten ympärille, ei erottamaan käyttäjiä narsistisiksi saarekkeiksi. Kun tarpeeksi moni lukee artikkelin, se nousee etusivulla (Scoops) listan kärkeen. Uutisia voi kommentoida, joten niiden ympärille syntyy helposti keskustelua.

Palvelu poikkeaa Facebookista tai jopa Google+:sta sisältölähtöisyydessään. Edellä mainituissa käyttäjän nimi pongahtaa virtaan lihavoituna profiilikuvan kera, ja linkki sijoittuu sen alle. Scoopinionissa jaettu “skuuppi” on näkyvin. Sitten mainitaan lähde ja vasta lopuksi skuupin löytänyt käyttäjä.

Tässä mielessä Scoopinionilla on ehkä paremmat edellytykset pitää yllä laadukasta sisältöä. Itse koen kuitenkin egoa korostavat natsat uutisvirtaa addiktiivisemmaksi. Vietän paljon aikaa tuijottaen omaa profiilisivuani. Dopamiini virtaa kroppaani, kun saavutan kolmannen tason tutkija-arvon.

Palataan vielä kääpiöön, jonka mainitsin katsauksen alussa.

Snoop… anteeksi — Scoopinion ei ole niille, jotka tahtovat varjella yksityisyyttään. Chrome-selaimeen asennettava jatke vaatii kattavat oikeudet tietoihisi. Nykyään jatke kertoo ennen asentamista, mitä se tarkkaan ottaen tekee. Lisäksi tunnen kehittäjätiimin ja tiedän, ettei palvelu missään nimessä anna tietojasi vääriin käsiin tai toimi muutenkaan epäilyttävällä tavalla.

Pelkästään se, että palvelu toimii lupaamallaan tavalla, aiheuttaa epämukavan tunteen. Pelkään, että kovin moni ei vielä ole valmis jakamaan kaikkea lukemaansa koko maailmalle. Jopa minä pidän jatketta useimmiten pois kytkettynä.

Scoopinionilla on mielestäni mahdollisuuksia kehittyä moneen suuntaan. Siitä voisi tulla pienen mediakeskeisen piirin keskusteluhuone, pelimäinen imagon kehittäjä tai taustalla pyörivä osa jokapäiväistä verkkosurffausta. Se on mielenkiintoinen ja omaperäinen ratkaisu sisällön jakamiseen ja pienellä tavalla aikaansa edellä.

Palvelussa on yksi vakava puute. Siinä ei vielä ole ominaisuutta, joka jakaisi kaikki lukemasi artikkelit Facebookissa.