Vallankumousta ei televisioitu

Jostain syystä yllättäviä asioita tapahtuu, kun makaan sängyssä.

Keskusrikospoliisi pidätti taannoin kaksi henkilöä epäiltynä terrorismin rahoittamisesta, kun olin päiväunilla. Viime yönä valmistauduin jo yöunille, kun bongasin Twitterissä tapahtuvan oudon keskustelun. Mediakriitikko Adam Curry solvasi NPR:n Twitter-asiantuntija Andy Carvinia siitä, ettei hän käsitellyt Occupy Wall Street -nimistä tempausta. Kiinnostukseni heräsi.

Hetken kaiveltuani päädyin seuraamaan #OccupyWallStreet-hashtagiä. Selvisi, että New Yorkissa tapahtui parhaillaan mielenosoitus, johon odotettiin kymmeniätuhansia osallistujia. Rauhanomaisen mielenilmauksen tavoitteena on herättää keskustelua rahan vallasta Yhdysvalloissa. Ihmiset ovat yksinkertaisesti turhautuneet pankkien valtaan ja poliitikkojen korruptoituneisuuteen.

Tiedotusvälineet eivät jostain ihmeen syystä tuntuneet käsittelevän asiaa lainkaan. Twitter puhui mediapimennosta. Tarkistin Helsingin Sanomien ja Ylen etusivut. Saatoin todeta, että mediaa ei todellakaan kiinnostanut Nykin vallankumous.

Opin, että tapahtuman oli pannut alulle kuluttamista vastustava Adbusters -järjestö. Haktivistiryhmittymä Anonymouksella oli yhdeksän tai kymmenen sormea pelissä. He ohjasivat aktivisteja paikalle järjestämänsä operation lighthousen avulla.

Oli hankala päätellä, kuinka moni osallistui mielenosoitukseen. Tavoitteena oli saada paikalle 20 000 ihmistä. Twitterissä puhuttiin 50 000:sta. Harvat perinteisen median edustajat antoivat pienempiä lukuja — NY Daily Newsin mukaan paikalla oli ”yli tuhat” ihmistä.

Kaksi internet-persoonaa, Curry ja Carvin, ottivat mittaa toisistaan tempauksen aikana. Hörhönä ja medianteilaajana tunnettu Curry juontaa No Agenda -podcastia, jossa julistetaan median ja Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän täyttä mänttiyttä (douchebaggery).

Curry on ohjelmassaan suhtautunut kriittisesti Carviniin, joka työskentelee NPR:llä eräänlaisena ammattimaisena twiittailijana. Carvinin työnkuvaan kuuluu Lähi-idän vallankumousten seuraaminen sosiaalisen median välityksellä. Curry on pitänyt Carvinia lähinnä CIA:n agenttina, jonka tehtävänä on suoltaa potaskaa ja hallituksen propagandaa. Hän ihmetteli, miksei Carvin nyt käsitellyt protestia, joka on saanut innokkeensa Tahririn aukiolta. Carvin tyytyi naureskelemaan asialle ja twiittailemaan futispelin tuloksia.

Yö tuntui surrealistiselta. Seuraava aamu oli yhtä hämmentävä, sillä Hesari ei vieläkään hiiskunut Wall Streetistä. Tempaus muuten jatkuu yhä. Jotkut toivovat, että Wall Streetin valtaus jatkuisi kuukausia.

Olen muuten menossa sänkyyn. Toivottavasti Senaatintorille ei laskeudu ufoja, sillä huomenna on koulua.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s