Olethan jo jakanut selainhistoriasi Helsingin Sanomat tykkää oransseista palloista. Näin voi päätellä, jos lukee elokuussa kirjoittamani jutun Scoopinionista, yhteisöllisestä uutisten arviointi- ja suosittelupalvelusta. Scoopinion on Chrome-selaimeen asennettavasta lisäosasta ja verkkopalvelusta koostuva pieni kaveri. Se välittää lukemasi uutiset maailman ihmeteltäväksi. Palvelu kehitettiin Helsingin Sanomain Säätiön Uutisraivaaja-kilpailuun. Sen tarkoituksena on HS:n mukaan "löytää tiedonvälitykseen ja journalismiin uusia toimintatapoja ja menestyviä liiketoimintamalleja." Kun leikkasin palvelulle esittelyvideon, työryhmä oli jo päässyt kymmenen finalistin joukkoon ja saanut 100 000 euroa alkupääomaa. Miehet näyttivät Zombiewalkilta eksyneiltä, kun suunnittelimme videota kämpilläni. Asiaa ei helpottanut se, että asuntoni sijaitsee Suvelassa. Startup-tuntien tekeminen taisi kuitenkin maksaa itsensä takaisin, sillä Scoopinion voitti kilpailun! Ryhmä sai säätiöltä 250 000 euroa palvelun jatkokehittelyyn. Scoopinion on nerokas siinä, että se tekee jakamisesta näkymätöntä -- ei enää jakonappeja, tykkäysnappeja tai plus-ykkösiä. Seuraavaksi pojat voisivat tehdä saman silmäpusseilleen.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s